torstai 11. kesäkuuta 2015

Talkoopäivän huikea loppusaldo

Aikalailla viimeisetkin tiedot talkoopäivään osallistuneiden määristä alkavat suunnilleen olla kasassa, ja voinkin iloisena ilmoittaa, että talkoopäivän tapahtumaan ilmoitetuissa talkoissa kertyi yhteensä huikeat 1500 talkootuntia! Kaikkinensa talkoopäivään osallistui siis reilu kolmekymmentä yhdistystä, tahoa, päiväkotia, koulua ynnä muuta. Vajaa puolet talkoista (laskujeni mukaan 13) pidettiin talkoopäivänä 16.5. Yksin tuona lauantaina talkoita tehtiin 450 tuntia! Pääosin talkoot olivat siivousta ja kunnostusta (tienvarret, leikkipaikat, uimarannat, urheilukenttä, laavu, puisto, as oy:n piha jne).

Kiersin talkoopäivänä 16.5. kymmenet talkoot ja tapasin hyväntuulisia ihmisiä työn touhussa eri puolilla kuntaa. Myös yhdessäolo kahvittelun ja makkaranpaiston merkeissä oli tärkeässä roolissa. Vaikka osa talkoista on yhdistysten jokavuotista toimintaa, olin ilahtunut siitä, kuinka hyvin talkoita ilmoitettiin mukaan, ja olenkin saanut talkoiden yhteen kokoamisesta pelkästään positiivista palautetta. Kunta avusti talkoiden järjestäjiä tarjoamalla jätesäkkejä, hanskoja, roskien poisvientiä ja maksuttoman jätekuormien vastaanoton jäteasemalle, sekä talkoovakuutuksen. Tätä tukea tunnuttiin arvostavan, samoin kuin talkoiden järjestäjille toimitettuja pieniä kiitoskasseja, joissa oli reilun kaupan tuotteita.

Talkoilijat ansaitsevat saada näkyvyyttä ja tunnustusta vapaaehtoistyölleen. Hyvin monissa talkoissa oli myös lapsia mukana puuhaamassa omien kykyjensä ja jaksamisensa mukaan. Tämä on minusta erityisen tärkeää, sillä mitenpä talkooperinne muuten siirtyisi eteenpäin kuin esimerkin kautta!

Suurkiitos vielä kerran kaikille talkoolaisille - hyvä te! Kiitos myös kuvien toimittamisesta, niitä on tullut oikein mukavasti. Tässä osa niistä:

Palomäen omakotiyhdistyksen talkoissa paikat siistiytyivät. Nyt kelpaa leikkiä. Kuva. Toni Uitti
Ukko ja ryhmäperhepäiväkoti Manna ja Muksujen ahkeroinnin tulos. Kuva: Anna Kyösti
Lempäälän metsästäjien talkoopäivän saalis. Kuva: Katja Korpela
Paunun asukasyhdistyksen talkoiden hengähdystauko. Kuva: Jyrki Pohjankylä
Kuljun Asemakylässä raivattiin ruusupuskaa leikkikentältä. Kuva: Ak
Evakkopuiston talkooporukka. Kuva: Antti Hynnä
LeVeK ry:n koirankakkapartio liikkeellä. Kuva: Henna Kettunen
Kuljun Tutkatalon uusi grillipaikka valmistui tietenkin talkoilla. Kuva: Ak
Asukasyhdistyksen väkeä työn touhussa Hakkarintiellä. Kuva: Arto Virkki
Ansaitut talkookahvit Kuivaspäällä. Kuva: Kristiina Konsala

Lempäälän Jyry siivosi Kuljun urheilukentän varastotiloja ja siistiä tuli! Kuva: Sanna Viitala
Saarikonmäen laavu on valmiina kesän retkeilijöihin Lempäälän Seudun Samoojien talkoiden jäljiltä. Kuva: Katja Korpela
 Kiitoskasseja lähdössä talkoiden järjestäjille. Kuva: Ak

Anna Kulmakorpi

1 kommentti:

  1. Metsästäjillä näkyy olleen saaliina jotakin sohvakaluston tapaista. Kaikenlaista sitä metsiin pesiytyykin.
    Positiivista tässäkin asiassa on, että löytyy myös niitä, jotka huolehtivat rojuja pois sieltä, minne ne eivät kuulu.
    Myös kaiken ikäisten osallistuminen talkoisiin oli positiivista. Mitä isot hyvillä mielin edellä, sitä pienetkin iloisesti mukana. Näin myös Palomäen porukassa. Hyvä muut ja me!

    VastaaPoista