perjantai 7. marraskuuta 2014

Demokratia aikuisten hommiako?

Sain kutsun lukiolle kertomaan lähidemokratiatoiminnasta. Kutsu oli varsin mieluisa kahdestakin syystä; paitsi, että pääsin viemään osallisuuden ilosanomaa kohderyhmälle, joka usein koetaan hankalaksi tavoittaa, minulla oli nyt myös mahdollisuus yrittää saada vastauksia kysymyksiin, joita usein pyöritellään eri tahojen keskuudessa:

Nuoret kertovat usein, että yhteisten asioiden hoitaminen, politiikka ja vaikuttaminen ei kiinnosta, tai ajatellaan jopa, että ”ei koske mua”. MIKSI NÄIN ON? SYITÄ?


Vastaukseksi täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevat lukiolaiset antoivat seuraavaa:

  • alaikäisyys
  • kasvatus
  • ei ole uskallusta
  • asiat tuntuvat itselle kaukaiselta
  • tietämättömyys
  • luottamus muiden osaamiseen
  • aikaavievää
  • ”tylsää!”
  • vastuu
  • UKKOUTUMINEN
  • tyytyväisyys omiin asioihin
  • kuvitellaan niiden olevan aikuisten asioita
  • koetaan ettei pysty yksilönä vaikuttamaan
  • nuorten mielipiteitä vähätellään eikä kuunnella
  • ei oikeasti kiinnosta tarpeeksi
  • ei aikaa miettiä
  • ajatellaan kavereiden pitävän urpona, jos kiinnostaa
  • ei ymmärrä asioita
  • ollaan totuttu, että joku muu/vanhemmat hoitaa kaiken
  • antaa ”viisaampien” päättää
  • asiat periaatteessa hyvin
  • ei kannata yrittää
  • monet asiat nuorille kaukaisia
  • ei osata vaikuttaa
  • nuorten omat kiireet
  • ajatellaan, että se kuuluu enemmän aikuisille
  • nuoret eivät ole perillä poliittisista asioista
  • nuoria ei kannusteta tarpeeksi
  • nuoret kuvittelevat että heidän mielipiteitään ei arvosteta
  • monet asiat eivät välttämättä koske nuorten elämää, eikä heitä siksi kiinnosta

Toinen kysymys, jonka laitoin opiskelijoille pohdittavaksi oli edelliseen kysymykseen viitaten: MINKÄ PITÄISI MUUTTUA, ETTÄ ALKAISI KIINNOSTAA? MITÄ PITÄISI TEHDÄ, EHDOTUKSIA?

Tällaiset vastaukset sain:
  • Asioiden pitäisi muuttua huonommaksi
  • nostaa nuorten tietotasoa
  • lisätä YH:n (yhteiskuntaoppi ja historia, oletan) opetusta > aikaistaa peruskoulussa
  • SoMe näkyvyys
  • enemmän nuorten asioita
  • pitäisi saada nuoria kiinnostavia ihmisiä vaikuttaviin asemiin
  • sosiaalisesta mediasta houkuttelevampaa
  • kertoo nuorille enemmän politiikasta (selkeesti)
  • nuoria pitäisi informoida enemmän yhteiskunnallisista asioista yläasteelta lähtien
  • nuoria kiinnostavat henkilöt voisivat toimia nuorille esimerkkinä
  • nuoria pitäisi kannustaa enemmän
  • pitäisi olla enemmän mainontaa somessa
  • pakollisuus
  • SOME
  • lähentää arkeen
  • lisätä kansanäänestyksiä
  • korostaa yksilöä
  • peruskoulusta alkaen vaikutuskasvatusta

Osin vastaukset olivat ihan odotettavissa, mutta tuli sieltä muutama yllättävämpikin kommentti. Jos jotakuta nuorta (tai vanhempaa) ei vaan ”oikeasti kiinnosta tarpeeksi”, niin onhan se pakottaminenkin aika hankalaa (vaikka sitäkin ehdotettiin). Mutta kommenteissa tuli paljon sellaisia asioita, joille voidaan tehdä jotain - jos ei ole uskallusta, voidaan rohkaista, jos ollaan tietämättömiä, voidaan kertoa, jos ei osata vaikuttaa, voidaan opettaa. Ja jos nuoret oikeasti luulevat, ettei heidän mielipidettä haluta kuunnella tai arvosteta, niin se harhaluulohan täytyy kyllä korjata jollain konstilla mahdollisimman nopeasti! Kuinka monessa yhdistyksessä ja luottamuselimessä olenkaan kuullut toivomuksia siitä, että nuoret ottaisivat enemmän kantaa ja osaa asioihin.

Parannusehdotuksista nousee esiin tiedon tarve. Olen samaa mieltä ehdotusten kanssa, että opetuksessa pitäisi panostaa enemmän ja aikaisemmin yhteiskunnallisiin asioihin ja vaikuttamiseen, kehittäen lapsen/nuoren roolia kuntalaisena ja kansalaisena – huolehtien kuitenkin siitä, että maailman murheita ei liian aikaisin kaadeta heidän niskaansa. Mutta, sopivalla tavalla sopivia aiheita käsitellen sopivassa viitekehyksessä. Nuoria kiinnostavat ihmiset nousivat esiin parikin kertaa, ja kun kysyin, mitä tällä tarkoitetaan, vastaus tuli aikailematta: Stubb. Uskaltaisin väittää, että pääministerimme luonteva sosiaalisen median käyttö on vahvasti vaikuttanut suosioon nuorison keskuudessa.

Harkitsen vakavasti Twitter-tilin perustamista.
 
Anna Kulmakorpi


Aluksi pyysin opiskelijoita kertomaan, mitä tulee mieleen sanasta lähidemokratiasta. Ope kirjasi "saaliin" taululle.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti