Tekemisen demokratiaa

Edellisessä kirjoituksessa peräänkuulutin positiivisempaa ja rakentavampaa palautteen antoa ja ylipäätään reagointia asioihin. Nyt vien ajatusta vielä pidemmälle. Nimittäin sanoista tekoihin.

Mitä on tekemisen demokratia? Sitran Uusi demokratia –foorumi ilmaisee asian näin:

Uusi demokratia on tekemisen demokratiaa. Ihmiset ovat ryhtyneet oma-aloitteisesti toimeen edistääkseen yhteiseen hyvään liittyviä asioita. Sen ei enää oleteta olevan pelkästään julkisen sektorin tai markkinoiden vastuulla. Tämä on meille mahdollista: Olemme koulutetumpia kuin koskaan ja meillä on enemmän vapaa-aikaa kuin aikaisemmin. Sosiaalinen media välittää tietoa ja kokoaa joukot toimintaan nopeasti. Tekemisen demokratiassa osallistuminen tuottaa enemmän suoria tuloksia kuin vaatimuksia siitä, mitä jonkun muun pitäisi tehdä.

Lyhyesti ilmaistuna tekemisen demokratia on siis sitä, että asukas tai kuntalainen tai ryhmä tai yhdistys tai kuka tahansa halukas ei tyydy vain esittämään ideoita tai vaatimuksia tai antamaan palautetta, vaan tarttuu toimeen ja itse tehden muiden avulla tai ohessa alkaa toteuttaa asiaa.

Käytännössä tekemisen demokratian voi ajatella hyvin laajasti. Yhdistykset ovat olleet perinteisesti aktiivisia toimijoita asioiden eteenpäin viejinä ja toteuttajina, järjestämällä harrastusmahdollisuuksia, pitämällä huolta lähialueistaan, kehittämällä uutta. Syksyllä Sääksjärven vanhempainyhdistys aloitti katupartioinnin perjantai-iltaisin ja omalta osaltaan siten pyrki rauhoittamaan nuorison kokoontumisia, jotka osa asukkaista koki häiritsevänä. Partio, MLL, kyläyhdistykset, ja monet muut tuovat ihmisiä yhteen, joten sosiaalinen näkökulma on erittäin merkittävä tekemisen demokratiassa. Nämä vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Mutta aina ei tarvita yhdistystä, vaan pienikin joukko samanhenkisiä ihmisiä tai yksittäinen ihminen voi saada aikaan paljon hyvää. Huikea esimerkki on teini-ikäinen Anna Rukko, joka koruja tekemällä ja myymällä on kerännyt huiman summan uuden lastensairaalan hyväksi. Yhteisen hyvän eteen tehty talkootyö voi olla monenlaista, suurta ja pientä, mutta tekijöitä tarvitaan varmasti!

Aiheeseen liittyvää lisälukemista elävän elämän esimerkkien kautta löytyy linkistä:
Ominvoimin – mutta yhdessä. Tekemisen demokratian ensimmäiset askeleet

Isot ja pienet talkoolaiset. Kuva: Katja Korpela

Anna Kulmakorpi

Ei elämä irvistellen somene!

Ehkä joku on saattanutkin kirjoituksistani jo havaita, olen sanontojen ja sanalaskujen suuri ystävä. Jotenkin niissä viehättää se, että niillä pystyy jotenkin lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaisemaan sekä asiaa, että usein myös siihen liittyvää tunnetta. Eräs ruotsalainen ystäväni varmaan luulee, että Suomessa ei muuten puhutakaan kuin sanonnoilla, sen verran olen niitä käyttänyt keskinäisessä viestinnässämme: ”Meillä Suomessa on muuten tähänkin sopiva sanonta…” ja sitten joku ontuva käännös perään englanniksi. Minusta hyvin huvittavaa, hänestä ehkä pääosin hämmentävää.

No, mutta - asiaan.Otsikon lausuma osuu sekin kuin nyrkki silmään tämän viikon tunnelmien kanssa. Nimittäin nyt kun olen hankkeenkin puitteissa aktivoitunut some-maailmassa, on silmiinpistävää, kuinka paljon ihmiset kitisevät, marmattavat tai suorastaan valittavat asioista. Siis asia kuin asia, niin ensimmäinen reaktio tai kommentti tuntuu olevan aina negatiivinen. Mielensäpahoittamisesta on tullut suorastaan trendi! Asioiden rakentava kritisointi on asia erikseen, ja sitä tulisi ensinnäkin edeltää se, että ihminen on ottanut asiasta edes perusfaktat selville, ja toisekseen, että hänellä on (järkevä) ehdotus asian parantamiseksi. Myös tavalla, jolla asioita ilmaistaan, voi olla hyvinkin suuri merkitys siihen, kuinka kritiikki ja parannusehdotus otetaan vastaan ja kuinka sen tiimoilta toimeen tartutaan.

Olenkin tämän myötä alkanut kiinnittää huomiota myös omaan tapaani kommentoida asioita ja havainnut, että parantamisen varaa on. Helppoa se ei ole, mutta haastan muutkin kurkkaamaan sinne kuuluisaan peiliin ja arvioimaan rehellisesti omaa someiluansa. Ajattelenko, mitä kirjoitan, ennen kuin jo sormet käyvät näppäimillä? Voisinko esittää asioita toisin? Kun annan palautetta, muistanko myös kiittää kun se on huomioitu?

Positiivisen palautteen voima on uskomattoman vahva. Kuinka arvokasta onkaan kuulla ”kiitos”, ”hyvin tehty” tai ”pelastit päiväni”. Ainakin itselläni on elämän varrelta jäänyt pysyvästi muistiin tiettyjä hetkiä, kun olen saanut vilpitöntä kannustusta, kehua tai kiitosta tehdystä työstä, ystävänä olemisesta tai vain välittämisestä ja toimimisesta. Melko yksinkertainen ja täysin ilmainen tapa parantaa maailmaa.

Tänään sain viestin, jossa kiitettiin tästä blogista. Se pelasti päiväni - kiitos.

Anna Kulmakorpi

Vuosi alkuun tilaisuuksien merkeissä

Joulunaika, uusi vuosi ja loppiainen aiheuttivat bloginkin kirjoittamiseen pientä taukoa. Vuosi on kuitenkin lähtenyt hankkeen toteutuksen kannalta reippaasti käyntiin; heti loppiaisviikolla järjestettiin viranhaltijoille ja luottamushenkilöille suunnattu tilaisuus otsikolla Kuntalaisosallisuus – mitä ja miksi? Tutkija ja erityisasiantuntija Ritva Pihlajan alustuksessa siirryttiin isommasta koko maan mittakaavasta kunta- ja kylätasolle esimerkkien kautta. Osanotto tilaisuuteen oli hyvä, sillä nimilistaan kertyi 50 nimeä. Keskustelu itse tilaisuudessa jäi vähemmälle, mikä johtunee osittain siitä, että osalle asiassa oli ehkä paljon sulateltavaa, osalle siinä ei ehkä ollutkaan juuri uutta, osa kaipaisi enemmän konkretiaa jne. Tilaisuus olisi ehkä pitänyt myös rakentaa hieman toisin ja keskustelua olisi pitänyt herätellä enemmän – kiitos palautteen antajille näistäkin huomioista!

Yleisesti ottaen palaute tilaisuudesta oli kuitenkin positiivisempaa kuin mitä odotin välittömästi tilaisuuden jälkeen: 29/35 palautteen antajasta piti tilaisuutta jonkin verran tai erittäin hyödyllisenä ja selkeä enemmistö oli myös kokenut saaneensa jotain eväitä omaan työhönsä (Jonkin verran 18/35, Melko paljon 11/35, Todella paljon 1/35), joten ehdottomasti kannatti järjestää. Ehkä toinen tilaisuus osallistavammin toteutettuna voisi olla tarpeen, nimenomaan keskustelua ja ajatustenvaihtoa ajatellen?

Tällä viikolla on keskitytty asukkaille suunnattuihin tilaisuuksiin. Niitä on tällä erää takana kaksi, ensi viikolla edessä vielä kolmas. Asukasiltojen tarkoituksena oli/on paitsi antaa mahdollisuus asukkaille kysellä ja keskustella viranhaltijoiden kanssa ajankohtaisista asioista, myös saada asukkaiden näkemyksiä paraikaa meneillään olevaan Lempäälän-Vesilahden maaseudun kehittämisohjelman 2010-2030 päivitystyöhön teemoittain.

Ensimmäinen asukasilta oli ti 13.1. Kuljun nuorisokellarilla, teemana Kulttuuri ja vapaa-aika. Osallistujia meidän järjestäjien ja viranhaltijoiden lisäksi oli vain kolme, ja hekin luottamushenkilöitä! Keskiviikkona 14.1. kokoonnuttiin Sääksjärvellä Sosiaali- ja terveyspalvelut –teeman kanssa, siellä ns. tavallisia asukkaita muutaman luottamushenkilön lisäksi oli viisi. Viranhaltijoita sen sijaan oli paikalla kuusi.

Väen vähäisyys ei estänyt vilkkaan keskustelun syntymistä tiistaina Kuljussa.

Miksi asukasiltojen osanotto on näin vähissä? Miksi facebookissa, kahvilassa ynnä muissa keskustellaan hyvinkin vilkkaasti kunnan toiminnasta ja ihmetellään, mutta kun tarjotaan tilaisuus tulla kasvotusten keskustelemaan, sitä ei hyödynnetä? Onko asukasilta konseptina vanhentunut – ihmiset eivät vaan enää jaksa/viitsi/ehdi lähteä liikkeelle tällaisten tilaisuuksien vuoksi? Oliko aihe liian lavea? Pitäisikö kutsu kohdentaa tarkemmin tietyille ryhmille? Oliko tiedotus riittämätöntä? Monta kysymystä, joita projektisuunnittelija täällä muiden järjestäjien kanssa kovasti miettii – ja nimenomaan ratkaisuja kaivaten, ketään syyllistämättä. Okei, tää ei toimi, mutta mikä toimisi? Ehdotuksia otetaan riemulla vastaan, yhteystietoihin tästä.

Viranhaltijat ansaitsevat tässä kohtaa suuren kiitoksen. He ovat osallistuneet asukasiltoihin runsaslukuisesti ja hyvällä asenteella, alustuksin varustautuneena sekä valmiina keskustelemaan ja vastaamaan kysymyksiin. Kiitos!

Kiitos Sääksjärven asukasiltaan osallistuneille! Työpajaosiossakin saatiin mukavasti ideoita ja kommentteja paikallisesta toiminnasta.

Ensi torstaina 22.1. on vielä viimeinen tästä kolmen asukasillan sarjasta. Teemana on Keskustan kehittäminen ja maankäytön suunnittelu yleensä. Alustuksen pitää kaavoituspäällikkö Ilari Rasimus ja tilaisuuteen on tulossa useita muitakin keskustan suunnitteluun eri tavoin osallistuneita. Joten oikeasti kannattaa tulla! Asukkaat, luottamushenkilöt, kunnan väki, kaikki kiinnostuneet, toivottavasti näemme teitä suuren joukon Ehtookodon juhlasalissa ensi viikolla!

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa.


Anna Kulmakorpi (joka on räpsinyt myös yllä olevat kuvat)

Asukasillat tulossa tammikuulla

HUOM! Keskustan kehittämiseen ja kaavoitukseen liittyvä asukasilta on siirtynyt 15.1. > 22.1.!
(päivitys 7.1.2015)

Aina ei mene niin kuin Strömsössä, joten aiemmasta poiketen Keskustan kehittäminen ja maankäytön suunnittelu yleisesti –asukasilta on pidetäänkin viikkoa myöhemmin, eli to 22.1.! Paikkana sama Ehtookodon juhlasali ja kellonaika 17.
Pahoittelut mahdollisesti tästä hämmingistä joillekin koituneesta harmista – tekeville sattuu...

Se on täällä taas!

Kynttilöiden, glögin, kuusenhakuretkien, laulujen, himmeleiden ja sadan muun perinteen kera - joulu.

Useimmat meistä ovat toivoneet, että saataisiin valkea joulu, ja Lempäälässä se näyttäisi toteutuvan, ainakin ohuen ohut lumikerros valaisee maisemaa. Joku muu toivoo hengähdystaukoa arjen hektisyydestä, toinen aikaa perheen kesken, kolmas luksusta. Ja osa taas, että olisi edes joku pieni paketti lapsille antaa ja ruokaa joulupöydässä.

Etenkin sosiaalisessa mediassa pinnalla ovat olleet erilaiset hyväntekeväisyystempaukset, joista osa kohdistuu vähävaraisiin lapsiperheisiin, osa yksinäisiin vanhuksiin ja osa kodittomiin eläimiin. Huomiota ovat saaneet myös yksittäiset hyväntekijät. Auttavia käsiä on paljon. Ja tämä onkin minusta joulussa parasta: ihmisten hyväntahtoisuus. Ihmisillä on vilpitön halu tehdä hyvää lähimmäiselleen ja joulu taitaa olla otollisinta aikaa sille, että jurot suomalaisetkin tervehtivät hymyillen ventovieraita ja saattavat jopa ruveta juttusille tuntemattomien kanssa!

Kunpa saataisiin tämä positiivinen energia ja yhteisöllisyys ulottumaan myös puoli vuotta joulunajan molemmin puolin. Ja kaikille elämänalueille.

Oikein hyvää joulua kaikille, ja kiitos teille, jotka olette tavalla tai toisella osallistuneet lähidemokratian edistämiseen vuoden mittaan. Nyt levähdetään ja vuoden alusta jatketaan taas uusin voimin ja kujein!

Anna Kulmakorpi

Demokratia – miten sen näemme?

Noin kuukausi sitten Kari Huoviala nosti kirjoituksessaan Aamulehdessä esille näkökulman demokratiaan, joka on mielestäni tärkeä. Usein demokratian nähdään olevan toinen pää janaa, jonka toinen pää on harvainvalta.  Mutta näemmekö tämän janan kokonaan? Ehkä emme.

Kari Huoviala kirjoittaa, että pyrkiessämme yhä pidemmälle demokratian tiellä, menetämme samalla myös kykymme tehdä päätöksiä. Näkisin, että tässä meidän yhä monimutkaistuvassa maailmassa aiempaakin enemmän on totta se, että emme voi sekä säilyttää kananmunan ehjänä että tehdä siitä munakkaan. Päätöksenteko on siten aina myös valintojen tekoa. Pyrkimys huomioida kaikkien mielipiteet ja näkökulmat päätöksenteossa on välillä vaikeasti yhteen sovitettavissa tämän asian kanssa.

Ehkäpä demokratia pitääkin nähdä tasapainotilana janalla, jonka ääripäinä ovat harvainvalta ja kyvyttömyys tehdä päätöksiä? Tällöin tässä tasapainotilassa päätöksenteossa on kattavasti mukana erilaisia näkemyksiä, mutta saamme myös aikaan päätöksiä. Päättämättömyys tuskin on demokratiaa vahvistava asia, joten tämä tasapainotila on syytä löytää.

Koska usein on ”niin monta mieltä kuin miestäkin”, niin keskenään ristiriitaisista näkemyksistä ja haluista pitää tavalla tai toisella puristaa selkeä päätös. Koska kaikki eivät voi saada haluamaansa, päätös pitää tehdä tavalla, joka koetaan oikeutetuksi myös tässä päätöksentekotilanteessa näkemyksensä kanssa häviölle jäävien joukossa. Demokratiassa enemmistön kanta on ratkaissut tällaiset ristiriidat päätöksenteossa. On vaikea nähdä mitään muuta hyväksyttävissä olevaa tapaa ratkaista tällainen ristiriitatilanne.

Edellä olevan pitäisi olla itsestään selvä asia, mutta onko se sitä? Kari Huoviala kysyy kirjoituksessaan, että ”kuka enää uskaltaa nousta johtamaan?”.  Päätöksentekijä ”luontoiseduksi” näyttää ajoittain muodostuvan silmille roiskuva rapa. Tässä meidän pirstaloituneessa ja yksilöllisyyttä korostavassa maailmassa taitaa olla tuo päätöksentekoon liittyvä demokratian pelisääntö olla osin unohtunut, ja päätös joka ei ole oman mielen mukainen, tuottaa välillä ärhäkän reaktion.

Koska demokratia on yhteispeliä ja myös omista näkemyksistä poikkeavien ajatusten kunnioittamista, niin ehkäpä siinä yhteydessä on syytä muistaa Piukat paikat –elokuvan viimeinen repliikki. Sen lausui mies, joka havaitsi morsiamensa olevan naiseksi pukeutunut mies, ”kukapa meistä on täydellinen”.

Heikki Konsala
Lähidemokratiatoimikunnan 1. varapuheenjohtaja

Kuva: Katja Korpela

(muoks. 18.12. korjattu lainatun kirjoittajan nimi, joka on Huoviala, eikä Huovila - Ak)

Voiko lähidemokratiaa mitata?

Eilen oli lähidemokratiahankkeemme ohjausryhmän kokous, ja siellä mm. pohdittiin, kuinka lähidemokratiaa tai sen toteutumista voidaan mitata. Oikein hyvä kysymys, kun sitä oikein alkaa ajatella.

Yksi tapa mitata lähidemokratian toteutumista kunnassa voisi tietysti olla se, kuinka paljon osallistamismenetelmiä ja vaikutuskanavia on käytössä – siis esimerkiksi kuntalaisraateja ja -foorumeja, kyselyitä, asukasiltoja, sosiaalisen median hyödyntämistä ja niin edelleen. Toinen mittari voisi tietysti olla joku tunnustuskin. Demokratia-palkinto, Suomen kylämyönteisin kunta – onhan näitä.

Tai raha – asiaa voi myös lähestyä vaikkapa sen perusteella, kuinka laajasti asukkailla on valtaa päättää suoraan kunnan varojen käytöstä ja kohdistamisesta, tästä käytetään termiä osallistava budjetointi. Tätä on käytössä jonkin verran eri puolilla Suomea ja hyvin eri mittakaavoissa, edistynein lienee Rovaniemen aluelautakuntamalli, jossa aluelautakunnat järjestävät alueensa lähipalvelut.

Luottamus päätöksentekijöihin – ovatko valtuutetut sanan mukaisesti LUOTTAMUShenkilöitä? Löytyykö luottoa, ovatko ihmiset tyytyväisiä äänestämänsä edustajan toimintaan tehtävässään? Kuinka hyvin kuntalainen on perehtynyt sen ihmisen ajatuksiin ja arvomaailmaan, jonka on äänestänyt edustajakseen, ja kuinka hyvin seuraa valtuustokauden aikana tämän ihmisen tekemisiä?

Lähidemokratian toteutumista voidaan myös ajatella toteutuvan silloin, kun kuntalainen kokee, että hänellä on riittävästi mahdollisuuksia vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Tämän asian selvittämiseksi pitäisi tietysti kysyä kuntalaisilta, kuinka he asian kokevat.

Lempäälällä voi olla hieman kirittävää muihin kuntiin nähden, mitä tulee osallistavien menetelmien käyttöön lakisääteisten vaatimusten lisäksi. Mutta – kun kaikki suunnitellut menetelmät (kuntalaisaloite.fi – palvelu, valtuuston videointi, Facebook, osallisuusfoorumi ja niin edelleen) on saatu käyttöön, voidaanko sanoa, että lähidemokratia toteutuu? Entä jos omatoimiraha olisikin saanut lähidemokratiapalkinnon, voitaisiinko sitten taputtaa pieniä karvaisia käsiämme ja todeta, että nyt asiat onkin muuten maalissa?

Itse äänestän kokemukseen pohjautuvaa mittaamista. Ja kokemus onkin hyvin subjektiivinen asia – ehkä joku kokee demokratian toteutuvan riittävästi, kun hän saa äänestää ja luottaa sitten edustajansa päätöksentekokykyyn. Joku toinen on tyytyväinen, että saa vastata kyselyihin ja osallistua silloin tällöin asukasiltoihin ja sitä kautta vaikuttaa. Kolmas tekee samaa yhdistystoiminnan kautta tai vaikuttaa muuten oman asuinalueensa tai lähiyhteisön toimintaan, neljäs keskittyy enemmän omaa elämäänsä koskeviin asioihin ja kilauttaa viranhaltijalle, jolta kysyy ja jonka kanssa saa asiansa hoidettua. Sitten ovat luottamushenkilöt,  jotka – aivan oikein – ovat myös kuntalaisia. He pyrkivät päätöksenteon ytimeen, ja ovat valmiita käyttämään siihen runsaasti omaa aikaansa. Luottamushenkilön kokemus demokratian toteutumisesta voi toki myös olla hyvin monenlainen. Sitten on tietysti niitäkin, joiden kohdalla tuntuu, että mikään ei riitä.

Koska kaikkia asioita ei kuitenkaan voida käydä ovelta ovelle kaikilta kysymässä, täytyy päätöksenteon pohjimmiltaan perustua edustukselliseen demokratiaan ja päätöksentekoon, ja siihen, että viranhaltijat valmistelevat asiaa oman asiantuntemukseensa perustuen – se on heidän tehtävänsä. Kaiken muun osallistamisen tarkoitus lienee tukea ja helpottaa valmistelutyötä ja päätöksentekoa, tiedottaa ja toisaalta saada tehdyille päätöksille laajempi hyväksyntä ja vaikuttavuus. Sitä kautta pitäisi kaiken logiikan mukaan parantua myös kuntalaisen kokemus (lähi)demokratian toteutumisesta.

Täytyy kuitenkin muistaa, että lähidemokratia on jatkuva prosessi, se ei koskaan ole täysin valmis ja muuttuu maailman mukana.


Anna Kulmakorpi