perjantai 20. maaliskuuta 2015

Terveiset yhdistystapaamisesta

Eilen järjestettiin kolmas yhdistystapaaminen hankkeen aikana. Pelkästään yhdistysten edustajana osallistuvia henkilöitä oli paikalla kaikki kaksi (!) kappaletta. Ns. viran puolesta paikalla olikin sitten enemmän väkeä, kiitos mm. Kantri ry:n Kari Kylkilahti, Pirkan Kylät ry:n Marja Vehnämaa ja kunnan lähidemokratiatoimikunnan jäsenet. Etukäteen ajattelin aiheiden kiinnostavan hieman enemmän, ainakin kun rahan jakamisesta puhuttiin.

Niukahkosta osanotosta huolimatta ilta kului runsaan ja kehittävän keskustelun merkeissä. Yhdistysten poissaolon taustoja sivuttiin keskustelussa myös. Itseksenikin olen asiaa pohtinut ja tullut siihen johtopäätökseen, että vaikka yhdistyksillä voikin olla haasteita löytää toimijoita, Lempäälässä kylillä ja asukasyhdistysten toiminta-alueilla lienevät kuitenkin pääsääntöisesti asiat reilassa - mikä tietysti on hyvä asia! Ainakin siinä määrin reilassa, että ns. ylimääräiselle hötkyilylle ei ole tarvetta. Hötkyilyllä viittaan esimerkiksi tähän yhdistysten välisen yhteistyön organisoimiseen. Ennen kaikkea toiminnan täytyy lähteä tarpeesta ja alhaalta ylöspäin, eikä niin, että joku ulkopuolinen yrittää työntää narulla. Uskoisin, että yhteistoimintaa syntyy luontevammin sitten kun sille on tarvetta.

Rahoitusinfoa olisi kyllä suonut useammankin korvaparin kuulemaan, mutta onneksi tiedotusta asian tiimoilta on varmasti tulossa lisää kun haku avautuu. Kantri jakaa Leader -hankerahoitusta yleishyödyllisille yhdistyksille ja yhteisöille sekä yrityksille hyvin pitkälle samojen periaatteiden mukaan kuin aiemminkin. Koko Lempäälä on hakukelpoista aluetta, ja periaatteina innovatiivisuus, mahdollistavuus ja kokeilevuus. Näissä puitteissa on siis mahdollista saada rahoitusta hyvin monenlaisiin hankkeisiin – että ei muuta kuin hankehakemuksia rustaamaan, sillä haku aukeaa tällä tietoa ensi kuussa!
 

Uutena rahoitusmuotona Kantrissa on Nuoriso-Leader, jonka tavoitteena on käynnistää nuorten ja/tai lasten uutta toimintaa sekä saada nuoret mukaan kehittämistyöhön ja projekteihin. Tukea voidaan myöntää projektille, jossa nuorten ja/tai lasten rooli on aktiivinen. Projekti voi olla esimerkiksi oman tapahtuman järjestäminen, osallistuminen tapahtumaan tai yhteisten harrastusvälineiden hankinta ja niin edelleen.

Lisätietoa leader-rahoituksista löytyy osoitteesta www.kantriry.fi

Anna Kulmakorpi
projektisuunnittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti